Minulla oli aikoinaan työkaveri nimeltä Haba.

Haballa oli voimakas libido. Hän ajatteli lähes yksinomaan seksiä. Vain silloin kun hänellä oli nälkä, hän ei ajatellut seksiä. Ja hän puhui paljon: siitä seksistä.

Ja jos Habaa oli uskominen, hän oli panomies parhaasta päästä. Hän tunsi kaikki maailman temput ja niksit, osasi asennot ja jaksoi kuin höyryveturi. Kaikki naiset voihkivat ja ulisivat hänen kyydissään... Jokainen mies olisi epäilemättä halunnut olla kuin Haba.

Eikä Haballe kelvannut kuka tahansa. Haba valitsi kermat päältä ja jätti pohjasakan nauttimatta. Naisen tuli olla upea, kaunis kasvoiltaan ja kiinteä rungoltaan. Ei, jos nainen oli ruma, tämä ei Haballe kelvannut. Mieluummin hän siinä tapauksessa pani vaikka greippiä...

Toissa viikonloppuna törmäsin Habaan sattumalta monen vuoden jälkeen. Olin lähikapakassa tuopillisella, kun kuulin nimeäni huudettavan. En ollut tunnistaa Habaa, niin pahaan kuntoon hän oli itsensä saattanut, mutta tunnistin kumminkin. Hän pyysi minut pöytäänsä. Menin. Haba oli humalassa kuin ankka.

Hetken kuluttua Haba alkoi yhtäkkiä itkeä. Säikähdin moista käytöstä ja ajattelin suksia kuuseen siitä, mutten suksinut. Jäin ja tahdikkaasti utelin, mikä oli hätänä, voisinko jotenkin auttaa?

Haba alkoi vuodattaa. Hän puhui sekavia lauseita, hypähteli käsittämättömästi asiasta toiseen, enkä kyennyt aluksi seuraamaan häntä. Lopulta kaiken sen itkun keskeltä Haba valaisi asiansa onnistuneesti: ”Mä olen impotentti, mulla ei enää seiso.”

Haba jatkoi tarinaansa, ja vähän kerrallaan ymmärsin, mitä oli tapahtunut. Kolmisen vuotta sitten Haba oli ollut vielä täydessä terässä. Hän oli bongannut upean naisen, joka oli tunnustanut olevansa neitsyt. Haba oli liponut huuliaan: neitsyt, siinäpä oli saalis.

Neitsyt oli kuitenkin ennen Haballe antautumistaan esittänyt ehdon: hän halusi vain luonnollista seksiä. Haba ei ollut ymmärtänyt lainkaan, mitä neitsyt tarkoitti, mutta oli suostunut mukisematta: luonnollista seksiä, samapa se. Se oli ollut virhe. Mikään ei ollut auttanut, Haba oli koettanut kuvitella vaikka mitä irstaita, mutta seisomaan hän ei ollut kaluaan saanut.

”Se nainen oli noita”, Haba sanoi minulle kauhun katse silmissään. ”Ja tiedätkö mikä oli pahinta?” hän kysyi. ”No?” utelin. Haba katsoi minua pitkään ja herkeämättä silmiin, ennen kuin vastasi: "No sen kauhean yrittämisen jälkeen se saatanan noita totesi: Siinäkö se sitten oli? Siinäkö se sitten oli?! Mieti! Sen jälkeen mulla ei oo naisen kanssa seisonut”, Haba lopetti.

Toki Haba kävi minua sääliksikin. Mies oli aina halunnut hallita tilanteet, olla saalistaja. Sitten hänestä oli hetkeksi tullut saalis, ja metsästäjän kyky oli hävinnyt sen siliän. Kyllä se säälitti.

Mutta sitten ajattelin, että Haba oli saanut naisista jo oman osansa. Nyt jäi enemmän tilaa muille. Niinpä en sanonut lohdun sanaa, nousin vain pöydästä ja nyökkäsin hieman.

”Siinäkö se sitten oli?” totesin nuivasti ja kävelin vastausta odottamatta pois.