Elämä on jatkuva sarja kuolemanvälttämistä.

Koin sen itse tänä aamuna, kun imuroin. Kompuroin kesken kaiken ja kaaduin johtoihin. Hammas katkesi ja kolme kylkiluuta murtui. Kuinka voi mies rikkoa itsensä noin pahasti imuroidessa, lääkärikin ihmetteli, kun olin raahautunut terveyskeskukseen.

Takaisin kotiin palattuani mietiskelin asiaa. Muistin erään pienen lehtijutun miekkosesta, jonka päähän oli pudonnut kuudennen kerroksen ikkuna. Kokonainen ikkuna jumalauta, kehyksineen kaikkineen, kuudennesta kerroksesta asti. Sitten painelin kirjahyllylle. Otin Guinnesin ennätystenkirjan ja selasin sitä. Kirja tiesi kertoa amerikkalaisesta metsänvartijasta, joka oli selvinnyt seitsemästä salamaniskusta. Pahimmat kilpailijat olivat päässeet vasta kolmeen.

Tuli siinä mieleeni, kuinka tupakaverini Klint teloi itsensä armeijassa. Miehiä oli käsketty seisomaan hiljaa rivissä, ja me seisoimme, alokas Klintkin. Klintille hiljaa seisominen oli kuitenkin tuskallista. Hänellä oli heinänuha ja häntä aivastutti pirusti. Hän teki parhaansa pidättääkseen, mutta aurinko tuli esiin pilven takaa. Lähetti yhden säteistään Klintin silmään. Eikä alokas Klint voinut mitään. Hän aivasti, aivasti aivan mahdottoman hillittömän aivastuksen. Rivi repesi nauruun, mutta Klintiltä katkesi verisuoni päästä. Ja aivoverenvuoto johti neliraajahalvaukseen...

Niinpä niin, joillakin tuntui tuuri olevan kurjempaa. Mutta toisinpäinkin saattoi onni potkia.

Maaninen ystäväni Kimmo kertoi kerran kotibileistä, joissa oli sattunut hurja tilanne. Pippalot pidettiin neljännessä kerroksessa, ja tupakkatauot asunnon parvekkeella. Parveke ei kuuleman mukaan ollut mitenkään erityisen vaarallinen, siinä oli korkeahkot kaiteet ja se oli osittain talon ulkoseinien lomassa. Ei siis välttämättä ollut mitenkään parvekkeen vika, kun yksi juhlijoista yhtäkkiä kummallisesti horjahti, kierähti kaiteen yli ja putosi.

Oli pimeää, eikä kukaan nähnyt mihin kaveri osui. Kuului vain huutoa ja tömähdys.

Parvekkeella syttyi hitonmoinen paniikki. Ihmiset kiljuivat kilpaa ja joku meinasi hypätä jo peräänkin. Osa lähti rynnimään rappusiin. Maaninen ystäväni Kimmo oli ensimmäisten joukossa alhaalla. Ulko-ovea ei kuitenkaan kukaan ehtinyt avata, kun sieltä jo tepasteltiin sisään. Näky oli pudottaa todistajat persiilleen.

"Huh", pudonnut kaveri sanoi hetken oviaukossa äimisteltyään ja katsoi sitten nahkatakkiaan. "Vähän paskanen", hän totesi ja alkoi pyyhkiä havaitsemaansa irtolikaa.

Niin, tuuria oli monenlaista. Joku käveli avonaisen tiskikaapinovenkulmaan ja kuoli, toinen tippui lentokoneesta ja jäi henkiin.